Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin hengennostatuspuhe Euroopan parlamentissa maalasi jälleen kauniin kuvan yhtenäisestä, vahvemmasta ja kestävästä Euroopasta.
Unionista, joka on rakentunut oikeusvaltioperiaatteen, yhteisten arvojen sekä demokraattisen yhteistyön pohjalle. Kilpailukykyisestä ja kasvukykyisestä taloudesta, joka nojaa kestävyyden ja resilienssin periaatteille. Omavaraisesta ja sähköistyneestä teollisuudesta tai Euroopasta tekoälykehityksen ja yksityisyydensuojan majakkana. Ilmastonmuutoksen osalta komissio lupaa vain pysyä toimenpiteissä nykyisellä kurssilla – koko fokus on sopeutumisessa.
Puheet ovat kauniita. Mutta sitä nämä ovat toistaiseksi olleet – pelkkiä sanoja.
Todellisuudessa eurooppalaisessa lainsäädännössä leikataan ilmasto- ja ympäristövaatimuksia ennennäkemätöntä tahtia, finanssikriisin jälkeen pystytettyjä turvamekanismeja puretaan uskonnollisella kiihkolla yksinkertaistamisen nimissä ja päätökset viedään maaliin entistä useammin äärioikeiston tuella.
Ilmastokriisi, talouskriisi ja poliittinen kriisi eivät ole kolme eri kriisiä. Ne ovat yksi ja sama olemassaoloamme uhkaava kriisi.
Eurooppa ei ota ilmastokriisiä tosissaan sen vaatimalla vakavuudella. Emme käytä olemassa olevaa uusinta tietoa ja todellisuutta päätösten pohjana, toisin kuin vaikka puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa. Kansainvälisten ennusteiden mukaan kahden asteen lämpeneminen aiheuttaa ensi vuosikymmenellä jo kahden prosentin negatiivisen talousvaikutuksen – Euroopan keskuspankki arvioi euroalueen vaikutukseksi viittä prosenttia bruttokansantuotteesta. Mikäli kuljemme nykyistä polkua 2040-luvulle, kolmen asteen lämpeneminen toisi 12 prosentin negatiiviset vaikutukset talouteen. Tämä tarkoittaa käytännössä talousjärjestelmän romahtamista, emmekä kykene sopeutumaan sen mukanaan tuomiin vaikutuksiin. Siksi sen toteutuminen on estettävä kaikin mahdollisin keinoin.
Ilmastokriisi voimistaa taloudellista epävarmuutta ja luo pohjaa talouskriiseille. Taloudellinen epävarmuus heikentää luottamusta työhön, toimeentuloon, asumiseen ja tulevaisuuteen. Epävarmuus ruokkii turhautumista ja tekee houkutteleviksi poliittiset liikkeet, jotka tarjoavat yksinkertaisia vastauksia vaikeisiin ongelmiin. On helppo luvata paluuta aikaan, jolloin kaikki oli muka paremmin. On helppo nimetä syyllisiä. On helppo väittää, että tulevaisuus muuttuu valoisammaksi ottamalla harppauksia taaksepäin ja sulkemalla ovet muulta maailmalta.
Näin syntyy kasvualustaa äärioikeistolle, populismille, kansalaisyhteiskunnan kuristamiselle ja yhteiskunnallisen luottamuksen rapautumiselle. Samalla demokratian kyky tehdä välttämättömiä päätöksiä heikkenee juuri silloin, kun niitä tarvitaan kaikkein kipeimmin.
Meidän täytyy nähdä kokonaisuus: ilmastonmuutos, talouden haavoittuvuus, luontokato, geopoliittinen epävakaus ja demokratian kriisi vahvistavat toisiaan. Politiikan tehtävä on katkaista tämä kierre nyt, kun se on vielä mahdollista. Esimerkiksi von der Leyenin tänään ehdottama Alliance for the Future pitäisi muokata eksistentiaalisen ilmastokriisin torjunnan yhteenliittymäksi. Se ei saa olla vain uusi kokouspöytä, jossa lausutaan henkeä nostattavia sanoja.
