Kokoomuksen jäsenkirjan omistaminen on pitkäikäisin suhteeni.
Puolueen vastuuhommissa tulee tänä vuonna täyteen viisi vuosikymmentä – ensimmäinen tehtäväni oli Kokoomusnuorten Etelä-Hämeen piirin kouluasiainsihteerinä. Kansan valitsemalla mandaatilla olen saanut palvella vuodesta 1983 ja viidennen kauden europarlamentaarikkona olen pisimpään Brysselissä hommia paiskonut kokoomusmeppi.
Kokoomuksesta tavataan sanoa, että meillä on katto korkealla ja seinät leveällä. Mukaan mahtuu monenlaista ihmistä ja monenlaisia näkemyksiä. Eurooppa-politiikassa olen välillä joutunut vääntämään kristilliskonservatiivisten puoluekavereiden kanssa esimerkiksi abortista tai sosiaalipolitiikan suunnasta. Silti yhteisymmärrystä on löytynyt.
Viime vuosina raja on kuitenkin tullut vastaan yhä useammin. Monelle kokoomuslaiselle ja puolueen äänestäjälle on vaikea tunnistaa omakseen politiikkaa, joka on muuttunut aiempaa oikeistolaisemmaksi.
Minun kokoomukseni on aina rakentunut kolmen pilarin varaan: snellmanilainen sivistysaate, sosiaalireformismi sekä keskilinjan politiikan yhteistyö.
Snellmanilainen sivistysaate lähtee siitä, että sivistys on paljon enemmän kuin koulutusta tai oppineisuutta. Se on kykyä ajatella itsenäisesti, käyttää vapautta vastuullisesti ja nähdä itsensä osana yhteiskuntaa ja sen jatkuvuutta. Yksilön vapaus ja yhteinen vastuu eivät ole toistensa vastakohtia. Sivistynyt yhteiskunta tarvitsee molempia.
Sosiaalireformismin lähtökohtana yksilönvapaus ja markkinatalous yhdistyvät vahvaan yhteiskunnalliseen vastuuseen sekä sosiaalisiin uudistuksiin. Eriarvoisuutta, köyhyyttä tai syrjäytymistä ei pidä hyväksyä kohtalona, vaan niitä voidaan ja tulee vähentää uudistamalla rakenteita, vahvistamalla koulutusta, työnteon edellytyksiä sekä sosiaalista liikkuvuutta. Yhteiskunnan tehtävänä on ennen kaikkea luoda ihmisille mahdollisuuksia rakentaa omaa elämäänsä, ja yhteiskuntaa voidaan uudistaa vaihe vaiheelta pragmaattisesti sekä ennakkoluulottomasti ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Keskilinjan politiikka on oikeastaan modernin hyvinvointiyhteiskunnan aikaansaanut moottori. Englanninkielinen sana ”centrism” on tässä kanta-ajatuksena meidän Keskustapuolueemme sijaan – eli ajatus maltillisten keskilinjan puolueiden roolista vastuunkantajina. Saatamme olla nyansseista eri mieltä, mutta kaikilla politiikan maltillisilla liikkeillä on ollut jaettu lähtökohta rakentaa parempaa yhteiskuntaa tuleville sukupolville, pyrkiä löytämään käytännöllisiä ja toteutuskelpoisia ratkaisuja monimutkaisiin haasteisiin sekä tehdä yhteistyötä puoluerajojen ja hallituskausien yli, jotta valitut päätökset pystytään myös toimeenpanemaan.
Politiikka ei myöskään todellisuudessa jakaudu suoralle oikeisto–vasemmistoakselille. Ääripäät voivat kohdata toisensa autoritaarisuudessa, vastakkainasettelussa ja siinä, että yhteiskunnalliset ongelmat pelkistetään liian yksinkertaisiksi.
Minun on vaikea hyväksyä ajatusta, että Kokoomuksen pitäisi vastata aikamme epävarmuuteen siirtymällä yhä kauemmas tästä perinteestä. Päinvastoin. Juuri nyt tarvitaan sivistystä, uudistavaa sosiaalista vastuuta ja kykyä rakentaa siltoja.
Kokoomuksen tämänhetkinen kannatus kertoo, että puolueella on edessään vakava pohdinnan paikka. Vuoden 2026 mittauksissa kannatus on painunut noin 16–17 prosenttiin, alimmilleen pitkään aikaan. Mutta kysymys ei lopulta ole gallupeista. Eikä edes siitä, onko Kokoomus oikealla vai vasemmalla.
Kysymys on siitä, millainen Kokoomus haluaa olla.
Minä haluan puolueen, joka uskoo yksilönvapauteen mutta ei unohda yhteistä vastuuta, myös ympäristöstämme. Puolueen, joka kannattaa markkinataloutta, joka pitää huolta myös ihmisestä. Puolueen, joka uudistaa yhteiskuntaa mutta ei revi sitä hajalle. Ja ennen kaikkea puolueen, joka uskaltaa olla sivistynyt, maltillinen ja yhteistyökykyinen myös silloin, kun politiikassa olisi helpompaa huutaa kuin kuunnella.
Minun Kokoomukseni ei tarvitse löytää uutta identiteettiä. Sen pitää löytää uudelleen se, mikä siinä on aina ollut parasta.
