Tällä viikolla Brysselissä yksi vierasryhmäni osallistujista kysyi, onko EU:lla tässä maailmantilanteessa tulevaisuutta.
Kysymys on ajankohtainen ja ymmärrettävä ajassa, jossa suurvallat tuntuvat jyräävän maailmassa miten tahtovat. Minusta kysymys pitäisi kuitenkin kääntää toisin päin. Meidän täytyy kysyä itseltämme: onko meillä tulevaisuutta ilman EU:ta?
Suomessa asuu 5,5 miljoonaa ihmistä, EU:ssa hädin tuskin puoli miljardia. Olemme vain pienen pieni pisara meressä verrattuna Aasian noin 5 miljardiin ihmiseen, jotka edustavat lähes 60 prosenttia maailman väestöstä. Yhdessä 450 miljoonan EU-kansalaisen kanssa olemme kuitenkin huomattavasti voimakkaampia kuin yksin. Siksi meidän on Suomena yksinkertaisesti pakko tehdä asioita yhdessä muiden kanssa. Eurooppana taas meidän täytyy laittaa viisaat päämme yhteen ja luoda tulevaisuuttamme yhdessä, jos haluamme pärjätä muuttuvassa maailmassa.
Olemme maailmassa monen ison paradigmamuutoksen äärellä. Planeettamme kestokyvyn rajoja koetellaan enemmän kuin koskaan aiemmin, ja meidän täytyy siirtyä nopeasti kestävämpään elämäntapaan. Monenkeskinen ja sopimusperustainen maailmanjärjestys on uhattuna ja kansainvälisten sopimusten noudattaminen rapistuu. Digitalisaatio ja tekoäly tuovat maailmaamme mahdollisuuksia, mutta väärin käytettynä myös uhkia. Kaiken kaikkiaan isot globaalit muutosketjut, kaupungistuminen, ikääntyminen ja globalisaatio, vain kiihtyvät.
EU on meidän tulevaisuutemme. Kun ympärillä tapahtuu synkkyyksiä ja näemme edessämme pelkkiä vaikeuksia, unohdamme helposti EU:n arvokkaat saavutukset. Olemme yhdessä rakentaneet ainutlaatuiset sisämarkkinat, edistämme perusoikeuksia ja tasa-arvoa, tuemme oikeusvaltiokehitystä, puolustamme kansainvälisillä foorumeilla ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota, viemme EU:ta hiilineutraaliksi maanosaksi ja olemme luoneet reilut työmarkkinat koko Eurooppaan.
Tätä kaikkea voimme jatkaa ja vahvistaa rakentavalla yhteistyöllä Euroopan tasolla. Siksi nyt on kriittisempää kuin koskaan vaalia ja vahvistaa maltillisten keskustaryhmien yhteistyötä, eikä valua radikaalien poliittisten voimien vaikutuspiiriin poliittisten pikavoittojen toivossa.
EU-politiikassa ja maailmassa ylipäätään on tällä hetkellä paljon haasteita, mutta niitä on ollut aina – eivät espanjantauti, toinen maailmansota tai 2000-luvun finanssikriisinkään olleet helppoja hetkiä, mutta otimme politiikassa itseämme niskasta kiinni ja ryhdyimme yhteistyössä etsimään ratkaisuja.
Kuten Jean Monnet on todennut, Eurooppa luodaan kriiseissä, ja siitä tulee näiden kriisien ratkaisujen summa. Meistä riippuu se, millaista Eurooppaa kriisiaikojen keskellä luomme. Pysymmekö rakentavina, päätämme asioista yhdessä ja luomme vakautta keskustaoikeiston ja -vasemmiston yhteistyöllä, vai vahvistammeko vastakkainasettelua ja vetäydymme omiin ääripoteroihimme? Historia näyttää, että haasteiden edessä ei pidä lannistua tai vain toitottaa, että meillä on nyt kurjempaa kuin koskaan. Sen sijaan meidän täytyy vaalia rakentavaa keskivoimien yhteistyötä ja rakentaa edelleen edistyksellistä, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja kansainvälistä järjestelmää puolustavaa Eurooppaa.
