Ennen pandemiaa terveydenhuolto nähtiin Euroopan unionissa pitkälti kansallisena kysymyksenä ja EU:lla oli vain rajalliset valtuudet vaikuttaa jäsenmaiden terveyspalveluihin. Pandemia muutti kaiken. Se ei kunnioittanut valtioiden rajoja, ja jäsenmaat joutuivat nopeasti ymmärtämään, että terveyskriiseihin voidaan vastata tehokkaimmin vain yhteistyöllä. Rokotteiden yhteishankinnat, vaikka eivät ongelmitta sujuneetkaan, merkitsivät uudenlaisen eurooppalaisen terveysyhteistyön alkua.
Pandemian jälkeen tämän vaalikauden alusta Euroopan parlamenttiin perustettiin oma terveysvaliokunta, SANT, joka toimii nyt erillään terveysasioista aiemmin vastanneesta ympäristövaliokunta ENVI:stä. Olen työskennellyt tämän 17-vuotisen meppiurani tiiviisti terveysasioiden parissa ensin ENVIssä ja nyt myös SANTissa Komissioon luotiin uusi valmiusviranomainen, HERA (Health Emergency Preparedness and Response Authority), jonka tehtävänä on ehkäistä ja hallita terveyshätätilanteita sekä reagoida niihin nopeasti. Näin pyritään välttämään tulevat pandemiat ja muut laajat terveysuhat.
Itse näen EU-yhteistyössä monia mahdollisuuksia. Päällimmäisellä näistä on yhteistyön tiivistäminen harvinaissairauksien osalta. Meillä on jo referenssi, osaamiskeskusten eurooppalainen verkosto, jonka toimintaideasta pitää ottaa mallia myös kaikkien muiden sairauksien osaamisverkostojen luomiseksi. Harvinaissairauksien diagnosointi ja hoito ovat kalliita ja edellyttävät erityisasiantuntemusta. Kun EU-kansalainen saa tällaisen diagnoosin, joudutaan usein kysymään: kuinka paljon resursseja voidaan käyttää yhden potilaan hoitoon? Potilas saa hakeutua hoitoon toiseen jäsenmaahan, mutta omakustanteisesti se ei ole kaikille mahdollista.
Entä jos meillä olisikin yhteinen EU-rahasto harvinaissairauksien hoidolle? Jokainen jäsenmaa maksaisi siihen sovitun summan, ja rahastosta katettaisiin esimerkiksi potilaan lääkkeet ja matkakulut siihen maahan, jossa paras mahdollinen hoito on saatavilla. Näin vältettäisiin kallista päällekkäistä työtä ja voitaisiin sopia, mitkä maat erikoistuvat minkäkin sairauden hoitoon. Resurssien jako tehostuisi, ja potilaat saisivat tarvitsemansa hoidon ilman kohtuutonta taakkaa yksittäiselle jäsenmaalle. Tämän rahaston toiminnan voisi aloittaa erityiskalliideen harvinaissairauksien harvinaisten lääkkeiden yhteishankinnoista ja sen takaamisesta, että kaikki lääkärin harkinnan perusteella sitä tarvitsevat eri jäsenmaissa ovat oikeutettuja saamaan tarvitsemansa lääkityksen.
EU:n pitäisi vahvistaa valmiuttaan myös tehohoidon osalta. Jos tulevaisuudessa kohdataan uusi pandemia tai sotatilanne, on elintärkeää, että lääkärit, hoitajat ja tehohoitolaitteet voisivat liikkua joustavasti EU:n sisällä ja että heidän pätevyytensä tunnustettaisiin EU:ssa yhtenäisesti. Rauhan aikana on tilaisuus kouluttaa henkilöstöä, solmia liikkuvuussopimuksia ja panostaa työhyvinvointiin, jotta resilienssiä ja joustoa riittää kriisitilanteissa. Pandemian aikana tehohoitopotilaat matkustivat junissa maasta toiseen saamaan hoitoa, kun pätevyysvaatimusten vuoksi hoitohenkilökunta ei voinut siirtyä. Tehohoito kuten koko terveydenhuollon kapasiteettikin on aliresurssoitu kaikissa jäsenmaissa. Tällä on vakavia seurauksia terveysturvallisuuteen muulloinkin kuin kriisitilanteissa.
Euroopan unionin on vahvistettava lääkkeiden tutkimuksen, kehityksen ja valmistuksen kapasiteettia osana omavaraisuutta. Kliinisten lääketutkimusten määrä on kasvanut globaalisti 38 prosenttia viime vuosikymmenen aikana, mutta Euroopan talousalueen osuus niistä on puolittunut (EFPIA 2024). Jos haluamme palauttaa lääketuotantoa Eurooppaan, tarvitaan EU-rahoitusta ja lisäksi julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä tutkimusinfrastruktuurin, tuotannon ja lääkevarastojen kehittämiseen. Kriisitilanteessa olemassa olevaa kapasiteettia on mahdollista skaalata nopeasti, mutta ilman valmiita rakenteita ja osaamista tuotantoa ei voida käynnistää tyhjästä. Tämä kehitys uhkaa paitsi Euroopan kilpailukykyä myös sen kykyä vastata tuleviin terveyshaasteisiin omavaraisesti.
EU:n asetus terveysdata-avaruudesta, jonka tavoitteena on luoda yhteinen kehys sähköisten terveystietojen käytölle ja vaihdolle EU:n alueella, luo mahdollisuuksia terveystietojen uudelleenkäytölle tutkimuksessa ja innovaatiossa. Uudistuksen on tarkoitus helpottaa potilastietojen turvallista liikkuvuutta, nopeuttaa ja parantaa sekä diagnostiikkaa että tutkimusta. Lisäksi yritysten kliinisten kokeiden data tulisi saattaa saataville niin, että myös tutkijat ja järjestöt voisivat hyödyntää yritysten tuottamaa tietoa. Yhteinen datainfrastruktuuri loisi vahvan pohjan innovaatioille ja nopeuttaisi uusien hoitojen kehittämistä.
Terveysasioissa EU ei ole yhdenvertainen, sillä erot jäsenmaiden välillä ja niiden sisällä terveyspalveluiden laadussa, kattavuudessa ja hoitoon pääsyssä ovat merkittäviä. Esimerkiksi syöpäseulonnat eivät ole kaikissa maissa yhtä kattavia, vaikka varhainen toteaminen on ratkaisevaa hoidon onnistumiselle. Suomessa rintasyöpiä seulotaan ja hoidetaan erinomaisen hyvin, mutta aivan samalla tasolla ei ole esimerkiksi eturauhassyövän seulonta miehillä. Suomessa kannattaisi ottaa käyttöön myös ihosyöpäseulonnat, sillä ne olisivat kustannuksiltaan edullisia ja tehokas tapa havaita syöpätapauksia varhaisessa vaiheessa. Aborttioikeus puolestaan muistuttaa konkreettisesti siitä, kuinka erilainen oikeus omaan terveyteen naisilla voi olla riippuen jäsenvaltiosta.
Terveyttä ei voi enää tarkastella vain kansallisena vastuuna ja alueellisesti eriarvoistavana ns. postinumeropolitiikkana. Laadukas terveydenhuolto kuuluu jokaiselle eurooppalaiselle tulotasosta, sukupuolesta, asuinpaikasta tai etnisestä taustasta riippumatta. Kun emme voi luottaa ulkopuolisten suurvaltojen apuun, on meidän osana kokonaisturvallisuutta rakennettava vahvempaa eurooppalaista yhteistyötä kansalaisten turvaksi ja kriisien varalle. Eurooppalaisen terveydenhuollon yhteinen parantaminen, yhteistyön lisääminen ja velvoittava resurssien tiivistäminen, eli terveysturvallisuus, on osa resilienssiä. Tämä on aivan olennainen osa kokonaisturvallisuutta.
