Joutuuko Ukraina hyväksymään häpeärauhan, koska Eurooppa on rahoittanut välillisesti Venäjän hyökkäyssotaa hidastelemalla sanktioissa?
Meillä oli tilaisuus saada sanktiot laajamittaisesti voimaan heti sodan alettua – jolloin sota olisi saattanut olla ohi jo aikoja sitten – mutta EU-jäsenmaiden yksimielisyyttä edellyttävä päätöksenteko on suonut Venäjälle aikaa valmistautua ja pitää hengissä sotatalouttaan. Euroopan passiivisuus on johtanut tilanteeseen, jossa Ukraina joutuu vuosien sotaponnisteluistaan huolimatta harkitsemaan alueidensa luovutusta Venäjälle ja sen päälle riippuvaiseksi ailahtelevaisissa käsissä olevan Yhdysvaltojen suojasta.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka edellyttää jäsenmailta yksimielistä päätöksentekoa. Vaikka hyvin nopeasti sodan alun jälkeen kävi selväksi, että kauppasuhteet pitäisi katkaista, venäläiset pankit eristää maksutietoverkoista ja ennen kaikkea venäläisen kaasun tuonti lopettaa, poliittiset lupaukset näistä toteutettiin vaillinaisesti ja liian hitaasti. Suuri osa syystä kuuluu Unkarille ja Slovakialle, joiden Venäjä-myönteiset hallinnot ovat pitäneet koko Eurooppaa ulkopoliittisina panttivankeina. Myös Italia ja Saksa suhtautuivat alussa kielteisesti kaasun tuonnin lopettamiseen.
Kahden jäsenmaan jarrutus ei saisi hidastaa loppujen 25:n ja koko Euroopan toimia naapurin auttamiseksi. Euroopan ulkopoliittinen uskottavuus edellyttää, että halukkaiden valtioiden tulisi aina voida liikkua keskenään eteenpäin enemmistöperiaatteella – vaikeissakin kysymyksissä.
Yhdysvallat käyttää nyt mahtiaan Euroopan yli Venäjän kanssa neuvotellessaan. Pietikäisen mukaan Euroopan rooliksi jää tarjota ohuita turvatakuita, osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen ja saattaa puolustuksensa kuntoon vuosikymmenten investointivajeen jälkeen. Olemme astuneet uusvanhan valtapolitiikan aikakauteen geopolitiikassa, ja Euroopan tulee edistyksellisten maiden johdolla ottaa paikkansa maailmassa vapaiden demokratioiden puolustajana.
