Lokakuussa vietetyn Maailman mielenterveyspäivän teema muistuttaa meitä tärkeästä kysymyksestä: mitä sinulle oikeasti kuuluu?
Se on kysymys, jota meidän pitäisi esittää toisillemme useammin niin perheen ja ystävien kesken kuin työpaikoillakin.
Työelämässä puhutaan paljon fyysisestä terveydestä, palautumisesta ja työkyvyn ylläpitämisestä. Yhtä tärkeää olisi huolehtia mielenterveydestä jo ennen kuin kuormitus muuttuu vakaviksi mielenterveyden ongelmiksi. Työpaikoille tarvitaan mielen ergonomiaa samalla tavoin kuin hyvää työpiste-ergonomiaa.
Moni asia kuormittaa ihmisiä nyky-yhteiskunnassa. Turvallisuustilanne, taloudellinen epävarmuus, ilmastonmuutos ja vastakkainasettelu lisäävät huolta tulevaisuudesta. Samalla jokaisella on omat arkensa paineet, työelämän vaatimukset, ihmissuhteet ja toimeentulon kysymykset. Moni kokee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, ja erityisesti nuorten luottamus tulevaisuuteen on heikentynyt.
Kelan tuoreiden tietojen mukaan vuonna 2025 mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai noin 102 000 henkilöä. Ahdistuneisuuteen ja stressiin liittyviä pitkiä sairauspoissaoloja oli jo yli 52 000 henkilöllä. Erityisen pysäyttävää on, että ahdistus- ja masennushäiriöiden esiintyvyys on tytöillä kaksinkertainen poikiin verrattuna.
Vaikka tilastot eivät kerro kaikkea, ne kielivät siitä, että liian moni voi huonosti ja yrittää selvitä yksin. Mielen kuormittuminen ei useimmiten näy ulospäin, etenkään työelämässä.
Työpaikoilla tarvitaan vahvempaa ”mitä sinulle kuuluu?”-kulttuuria. Jos työntekijän jalka murtuu, on täysin hyväksyttävää jäädä sairauslomalle. Kukaan ei odota, että töihin tullaan hampaita purren vain siksi, että vapaa-ajalla tapahtunut onnettomuus vaikuttaa työkykyyn. Suhtautuminen mielen kuormittumiseen on usein toisenlaista, vaikka elämäntilanteiden vaikeudet, menetykset ja surut vaikuttavat väistämättä työssä jaksamiseen.
Mielen ergonomian pitäisi olla osa työhyvinvointia ja -suojelua. Se tarkoittaa kohtuullista työmäärää, mahdollisuutta palautumiseen, joustavuutta erilaisissa elämäntilanteissa, empaattista johtamista ja työyhteisöä, jossa huolista voidaan puhua ajoissa.
Tarvitsemme myös järjestöjä, jotka pitävät mielenterveyttä esillä ja tuovat päätöksentekoon niiden ihmisten äänen, jotka muuten jäävät tilastojen taakse. Ne tarjoavat tukea, yhteisöllisyyttä ja apua silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Kannustan jokaista kysymään tänään tai tulevalla viikolla läheiseltä tai työkaverilta, miten heillä oikeasti menee. Kun mielenterveydestä puhutaan avoimemmin, pikkuhiljaa alkaa rakentua työelämä ja yhteiskunta, joissa ihmisten ei odoteta vain maagisesti jaksavan, vaan joissa hyvää mielenterveyttä tuetaan aktiivisesti ja joissa on mahdollista voida hyvin.
