Onko seksi humalassa sammuneen ihmisen kanssa raiskaus, vaikka hetkeä ennen pari olisi nähty suutelemassa innokkaasti julkisella paikalla? Onko kyseessä raiskaus, jos toinen riisuu yhteisesti sovitun seksin aikana salaa kondomin pois, vaikka ehkäisyvälineen käyttö olisi ollut ehtona suostumukselle? Entä jos 15-vuotias valehtelee ikänsä, flirttailee aikuiselle ja harrastaa tämän kanssa seksiä vastineeksi tupakasta tai alkoholista?
Vastaus näihin kaikkiin on yksiselitteinen kyllä, vaikka tämänkaltaisten uutisten kommenttikentät ovat täynnä uhrien syyllistämistä. Kaikki eivät ymmärrä, että sammunut, ehkäisyvälineen poistamisesta tietämätön tai alaikäinen lapsi ei voi antaa pätevää suostumusta seksiin.
Suomeen saatiin pitkän kampanjoinnin jälkeen suostumukseen perustuva raiskauslaki vuonna 2023. Se oli tärkeä askel kohti uhrilähtöistä ja traumatietoista oikeuskäsitystä. Mutta sama ei valitettavasti päde kaikkialla Euroopassa. Monesta EU-maasta suostumusperustainen raiskauksen määritelmä vielä puuttuu.
Viime kaudella Euroopan parlamentti yritti lisätä suostumusperustaisen raiskauksen määritelmän EU:n direktiiviin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Yritys kariutui, kun useat jäsenvaltiot – mukaan lukien Ranska, Saksa, Alankomaat, Tšekki, Unkari ja Bulgaria – vastustivat määritelmän sisällyttämistä lainsäädäntöön. Tämän seurauksena raiskauksesta selviytyneiden oikeudet eri EU-maissa eivät ole tasavertaiset. Nyt kuitenkin Euroopan parlamentin tasa-arvovaliokunnassa äänestettiin läpi oma-aloitemietintö, joka tukee EU:n laajuista suostumusperustaista lainsäädäntöä.
Tarvitsemme EU-tason yhteisen linjauksen, joka tunnistaa suostumuksen puutteen raiskauksen keskeisenä elementtinä. Tähän kuuluu myös sen tunnistaminen, että pelottavassa tilanteessa taistelemisen tai pakenemisen, englanniksi fight or fly, rinnalla on muitakin puolustusmekanismeja. Esimerkiksi niin kutsuttu freeze response, eli lamaantuminen pelon vuoksi, voi estää uhria vastustamasta tilannetta. Myös fawn response, jossa uhri yrittää miellyttämisen kautta vähentää väkivallan uhkaa, ei ole merkki suostumuksesta, vaan selviytymiskeino. Lainsäädännön ja oikeuskäytännön on tunnistettava nämä reaktiot ja lisäksi myös parisuhdeväkivallan mekanismit, jotta oikeus ei jää pelkäksi sanahelinäksi.
Lisäksi tarvitaan selkeä lainsäädäntö, joka turvaa oikeuden perua suostumus missä tahansa seksuaalisen kanssakäymisen vaiheessa, riippumatta siitä, mitä aikaisemmin tapahtui. Suostumusta ei voi myöskään pitää pätevänä, jos se on saatu toistuvalla painostuksella, manipuloinnilla tai uhkailulla alkuperäisen kieltäytymisen jälkeen.
Oikeusprosesseissa tulee ottaa käyttöön traumatietoisia menettelyjä: tuomioistuinten ja viranomaisten on saatava koulutusta, kuulustelukäytäntöjen tulee olla kunnioittavia eikä selviytyjiä saa nöyryyttää tai syyllistää myöskään oikeudessa. Selviytyjiä ei pidä joutua todistamaan uskottavuuttaan epäinhimillisten tai johdattelevien kysymysten tai kliseiden varassa. Raiskausoikeudenkäynneissä elää yhä ajatus epärealistisesta ”täydellisestä uhrista”, ja uhri joutuu usein todistamaan syyttömyyttään ja sopivuuttaan uhriksi.
Samalla on tunnistettava myös digitaalisen väkivallan muodot. Englannissa on todettu jo virtuaalitodellisuudessa tapahtunut raiskaus. Verkossa tapahtuva ei-toivottu seksuaalinen toiminta voi aiheuttaa vakavaa haittaa, jolla on samanlaiset psyykkiset seuraamukset kuin fyysisessä maailmassa tapahtuneella raiskauksella ja seksuaalisella häirinnällä. Siispä näiden tekojen on oltava rikosoikeudellisesti tunnistettuja, aivan kuten fyysisen maailman vastaavat teot.
Yhdenkään raiskauksesta selviytyneen ei tulisi joutua taistelemaan oikeudestaan tulla uskotuksi tai suojelluksi. Suostumus ei saa olla kulttuurinen mielipidekysymys, vaan päätökseen rikoksen määrittelystä tarvitaan oikeudellinen ja eettinen perusta. EU:n on vielä todistettava, kenen puolella se seisoo.
